Ilari “Ziigmund” Sahamies blogitti pitkästä aikaa Coinflipin sivuillaan keskiviikkona. Sahamies kertoi muun muassa huikeasta Etelä-Afrikan matkastaan, jossa ohjelmaan kuului muun muassa vierailut kasinolle ja strippiklubille. Pokerista ei sen sijaan ole paljoa kerrottavaa, sillä kuuman kesän vuoksi pelit ovat jääneet vähäisiksi.
- Viimeisestä blogistani on jo pitkä aika, mutta eipä ole paljon kerrottavaa. Olen todella nauttinut kesästä, bilettänyt 3-4 kertaa viikossa ystävien kanssa ja aurinko paistaa, Sahamies aloittaa bloginsa.
- Olen pelannut pokeria viimeisen kahden kuukauden aikana ehkä viidesti ja neljä niistä kerroista oli kännipokeria. Olen ehkä hieman tappiolla niistä peleistä, mutta toisaalta voitin eilen, kun pelasin selvänä, Sahamies jatkaa hieman pokeriinkin viitaten.
Sahamiehen englanninkieliseen blogiin voi tutustua TÄÄLLÄ.






