David Sklansky kirjoitti ensimmäisen pokerikirjansa vuonna 1976, tehden samalla ilmeisesti ensimmäisen pokerikirjan, ainakin holdem pokerista.
Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1977 holdemin nousun 'ensimmäisen aallon' harjalla ratsastaen. Kirjasta on tehty ainakin neljä painosta joista ottaisin mieluusti minkä tahansa version luettavakseni
alkuperäiskielellä. Nimittäin aika ajoin huomasin että jouduin tekstiä lukiessani kääntämään sen mielessäni takaisin Englanniksi jotta alkuperäinen merkitys selvisi tekstistä. Paikoitellen teksti on taas melko sujuvaa, joten täysin avuttomaksi tätäkään en voi mennä haukkumaan.
Huonoja puolia kun tässä aloin ensimmäisenä luettelemaan täytynee sanoa myös maininta kirjan hitusen ajastaan jälkeen jäänyt sisältö.
Kirjoittaja on nimittäin useampaan otteeseen pitkin kirjan lukuja lisännyt päivityksiä mm. tämän hetkisestä blind-rakenteesta verrattuna vanhempiin rakenteisiin. (Kahden blindin käyttöönotto ja 1976 käytössä ollut yhden blindin käyttö mainitaan kirjassa jokuseen kertaan, mikä sinällänsä tuo mielenkiintoista perspektiiviä pokerin historiallisiin pelityyleihin..)
Kirja itsessään vaikuttaa asialliselta paketilta FL holdemiin oikeastaan tasosta riippumatta. Se aloittaa pelin käsittelyn aivan perusteista ja etenee luku kerrallaan aina semibluffien, bluffien ja tellien kautta aina todennäköisyyksien laskemiseen saakka. Voin kuvitella tämän kirjan tehneen useaan aikalaiseensa lukijaan lähtemättömän vaikutuksen.
Aivan aloittelijoille en tätä silti suosittelisi, sillä eteneminen on melko nopeaa kirjan edetessä ja sisäistäminen kaikista tekstin sisältämistä hienouksista voi olla hankalaa ellet ole saanut jo jonkinaista kokemusta holdem pokeriin ennaltakäsin, mieluiten FL pöydässä.
Opus ei ollut hinnalla pilattu, ainakaan kun sen ostin Suomalaisesta Kirjakaupasta (ei mainosta vaan kunhan totean.) sen hinta oli alennettuna 10€.
Jos päädyt hankkimaan tämän kirjan, suosittelen sen englannin kielistä versiota jotta lukeminen on sujuvampaa, olettaen että englannin lukeminen onnistuu. Jos englannin lukeminen ei taivu, ei ainakaan tämä suomennos tarjoa parasta mahdollista luettavaa termien ollessa paikoitellen jonkinasteisia käännöskukkasia alan termistöön tottuneen korvaan sujuvammalta kuullostavien vierasperäisten lainasanojen sijasta.
