SOVINISTI SIAN SILMIN
Kirjoittaja HäjyHarri, 06.10.07 kello 20:09
Nainen on parhaimmillaan SE suussa, koska silloin nainen ei sano mitään, korkeintaan vikisee.
Nainen on eläin, jonka tarkoituksena on löytää mahdollisiman laadukas uros ja paritella tämän kanssa. Åarittelusta noin yhdeksän kuukauttaja tämä parittelu haluinen naaras muuttuu poikastaan/poikasiaan suojelavaksi puhekoneeksi, jonka ainut tarkoitus on keksiä tekosyitä urokdelle, joka haluasi SITÄ.
Pikku hiljaa vuosirenkaitaan kasvattaessa tämä naaraseläin huomaa, että uros saikin SITÄ jostain muualta. Tämän totuuden tajuttuaan naaraseläin ostaa kaupasta kaikki laihdutuksesta kertovat lehdet ja vuoden jäsenkortin kuntosalille, jossa käy pari kertaa ja toteaa, ettei se vesipullon kanniskelu ollutkaan niin siistiä tiukkapyllyisten narttujen keskellä ja piinaa lisää ajatus, että ehkä just tolta peilin edessä reisilihaksia treenaavalta Jenna Jamesonin näköiseltä horolta se sai SITÄ.
Lopulta nainen luovuttaa vuosirenkaineen ja nostaa mässäilyn voimalla kalori käyrät nousukiitoon. Mässäily tapahtuu pääsääntöisesti sohvalla samalla katsellen real life-ohjelmia Hollywoodin julkimoista.
Lisäksi sivutuotteena voi syntyä eriparia olevat villasukat, vähemmän virkanneet keskittyy yleensä kaulaliinoihin ja se on myös merkki siitä, että raskauden jälkeinen masennus on alkutekiöissään. Tähänkin masennukseen naaraseläin tajusi sairastua vasta parin vuoden päästä synnytyksestä.
Naisen elämän tarkoitus on vain siis tyydyttää ja palvella miestä ja kun nainen ei kykene suorittamaan tehtäviään, niin sen jälkeen alkaa eipäsjuupasleikki, jonka ideana on saada mies mustasukkaiseksi ilman että muka nainen itse sitä ei huomaa.
Kaiken kaikkiaan nainen on yksinkertainen laite vaikealla käyttöjärjestelmällä ilman selviä käyttöohjeita, vähän sama kuin asentaisi alitehoiseen koneeseen piraatti ohjelman, jonka pyörittämiseen koneen kapasiteetti ei riitä kunnolla. Tästä johtuen materiaalisen massa tuotannon synnyttämä käyttöesina tilttailee välillä ja se on tietysti venäjän kielisiä käyttöohjeita saksan kielenperuisteilla lukevan miehen syy, joka on hyvä uskoisena kuormittanut liikaa konetta.
Naista oppii käyttämään oikein vain pitkäjänteisen harjoittelun jälkeen, joka vaatii lehmän hermoja ja lukuisia piinallisen pitkiä lässynlässyn hetkiä.
Tämän tekstin jälkeen saan varmasti marttakerhon ja muut naisjärjestöt perääni. Onneksi osaan harhauttaa kaikkia narttuja vaaleanpunaisella villapaidalla ja sisustus vinkeillä.
Ja jotta olisin kunnon SIKA, niin kirjoitin tämän kaiken tietysti maistissa.
Loppuun kysymys:
Takaa ei yltä, päälle ei pääse ja alle ei uskalla. Mikä luojan miehelle luoma tuote on kyseessä?
Vastaukset voi lähettää tappouhkausten kanssa samassa mailissa osoitteeseen kunnonsika@suomensovinistipuolue.com
Niin ja juu...pelasin tänään pokeriakin. Huppi kulki loistavasti, kuuskätinen ihan jees....huomenna olis tarkoitus jatkaa. Nyt keskityn SIKAILUUN

Kommentteja Yhteensä 4
Kommentit
|
|
HäjyHarri on raskaan sarjan juhlija!
|
Kirjoittaja hellrisers, 06.10.07 kello 20:32
|
|
|
Taidat olla kännissä taas?
|
Kirjoittaja Nikke, 06.10.07 kello 20:32
|
|
|
Hahaa, loistavaa
|
Kirjoittaja Kanis, 06.10.07 kello 20:48
|
|
|
Veikkaan ettei kaikki naiset ole samaa mieltä kanssasi Kanis
|
Kirjoittaja Nikke, 06.10.07 kello 21:19
|
Muita kirjoituksia käyttäjältä: HäjyHarri
- Pastorilla on asiaa (27.11.07)
- Todellisuus (27.11.07)
- Back to the business (16.11.07)
- LOPPU (20.10.07)
- Homojen hommaa (20.10.07)