Go Back   Pokerimestari.com > Pokeriblogit > Paukku83


 
Rating: 1 votes, 5.00 average.

Aika tunnustaa väriä -katsaus veikkausliigan tulevaan kauteen

Kirjoittaja Paukku83, 07.04.08 kello 10:17
Aluksi sen verran, että tätä tekstiä olen pyöritellyt päässäni jo viikon verran ja toi höntsycuppi vaikuttaa vain vähän tähän tekstiin. Tulen itse lyömään vetoa kauden voittajasta ja ajattelin myös kirjoittaa blogiin oman arvioni kaudesta.

Mestaruustaistosta tulee tänä vuonna tasaisin kuin aikoihin. En pitäisi kovin suurena yllätyksenä Tamun jäämistä mitalien ulkopuolelle, koska haastajina kauteen lähtevät TPS, FC Honka ja pienin varauksin FC Lahti. Näillä ryhmillä on valmius nauttia mestaruudesta kauden päätteeksi.

Lahden kohdalla kysymys on puolustuksen kuntoon laittamisesta ja kauden mittaisesta tasaisuudesta. Tamun kohdalla kysymysmerkit ovatkin europeleissä ja sarjan tiiviydessä. Joku älypää päätti, ettei mm-kisojen aikaan pelata, joten tämä tarkoittaa todella tiivistä loppukautta. Kuinka kestää pelaajamateriaali? Se on Tamun suurin kysymysmerkki. Nytkin on ollut talven peleissä välillä vain 13 pelaajaa mukana. TPS nousi kaikkien listoilla suurimmaksi suosikiksi valmentajavaihdoksen myötä. Mixun tilalle tuli kokenut kehäkettu Martti Kuusela. Hongan kohdalla viime kauden epäonnistuminen pyyhkiytyi pois kahden tärkeimmän pelaajan takaisin tulon myötä. Hermanni Vuorinen ja Sampo Koskinen tulivat takaisin ja pelitapa löytää tutun tehokkuutensa.

Muista joukkueista HJK, IFK Mariehamn, FC Haka ja FC Inter ovat valmiita sekoittamaan pakkaa. HJK ja Fc haka nousevat muissa arvioissa mestaruustaistoon, mutta itse en jaksa uskoa kumpaakaan seuraa edes mitalleille. IFK Mariehamnin kohdalla kysymys on pelin rullaamisesta koko kauden. Puoli kautta ei takaa mestaruutta. IFK Mariehamn voisi olla mestariehdokas, jos heidän pelitapansa toimisi koko kauden. FC Interillä ei kuulemma ole kunnollista maalintekijää ja sen takia en nosta heitä ylemmäs.

Putoamiskamppailu voi ratketa tänä vuonna jo aikaisin. Kupsin puolustus ei ole liigatasoa tällaista olen kuullut ja nimilista ei oikein vakuuta. Eli suora putoaja voi olla jo selvillä. Rops on varmaankin toinen putoaja. Valmentaja vaihtuu ennen kauden alkua on selvä merkki siitä, ettei kaikki ole siellä kohdallaan. Pelaajat eivät kuulemma tykänneet, kun heiltä alettiin vaatiin harjoittelua.

Lyhykäisyydessään kauden loppusijoitukset:
1-4. Tamu, TPS, FC Honka, FC Lahti
5-8. HJK, FC Inter, IFK Mariehamn, FC Haka
9-12. KooTeePee, VPS, MYPA, FF Jaro
13-14. Rops, Kups.

Eli tulen lyömään vetokohteen auettua vetoa Lahden, Tamun, Hongan ja Tepsin puolesta.

Kommentteja Yhteensä 0

Kommentit

 

Pokeri | Ilmainen Pokeri | Ilmaisia Pelejä | Party Poker | Everest Poker | Pokerstars | Titan Poker | Pokerihuone


Powered by vBulletin®
Copyright ©2000 - 2008, Jelsoft Enterprises Ltd.
Search Engine Optimization by vBSEO 3.2.0
Template-Modifications by TMS
Copyright Pokerimestari.com 2006-2008