Vuonna 1999 Chris "Jesus" Ferguson oli käyttänyt tasan puolet elämästään yliopistossa. Koulu päätti että 18 vuotta oli tarpeeksi ja hän valmistui samana vuonna. Hän lähti koulusta vastahakoisesti.
Vuotta myöhemmin hän oli 300 mailin päässä koulustaan ja voitti TJ Cloutierin vuoden 2000 World Series of Poker päätapahtumassa. Siitä alkoi hänen pokeriammattilaisuransa, joka hakee vertaistaan vielä tänäkin päivänä.
Chris ei muista sellaista aikaa kun hän ei olisi pelannut korttia. Kirvelevä $0.35 centin tappio pokerissa neljännellä luokalla sai hänet päättämään ettei koskaan enää menisi katki. Yläasteella hän oli voittamaton pokerissa ja yliopistossa hän löysi nettipokerin.
Chris Ferguson pelasi nettipokeria jo pitkään ennenkuin tämän päivän suuret pokerihuoneet oli perustettu. Hän pelasi pokeria IRC-kanavalla ja hänestä tuli nopeasti korkein rankattu pelaaja siellä. Vuonna 1994 hän huomasi että hänen taitonsa pokerissa olivat todella hyvät ja hän rupesi pelaamaan turnauksissa ympäri Los Angelesia. Vuotta myöhemmin hän oli pelannut jo ensimmäisessä WSOP tapahtumassa. Hänellä oli 12 rahasijaa noilta ajoilta vaikka hän ei kovinkaan monessa turnauksessa kiertänyt.
Uuden vuosituhannen alussa hän teki läpimurtonsa.
Chris "Jesus" Ferguson voitti vuoden 2000 Championship Eventin josta voi lukea myös kirjasta Positively Fifth Street. Se oli hänen toinen rannekkeensa sinä vuonna. Aikaisemmin hän oli voittanut 7-Card Stud turnauksen. Ja vain vuotta myöhemmin hän otti jo kolmannen rannekkeensa vuoden 2001 Omaha Hi/Lo Split turnauksesta. Seuraavat kaksi WSOP ranneketta tulivat vuonna 2003.
Hän on voittanut enemmän rannekkeita ja rahasijoja, sekä saavuttanut enemmän finaalipöytiä, kuin kukaan muu siitä lähtien kun hän on ruvennut pelaaman WSOP-turnauksissa. Viimeisimällään WSOP Circuit voitollaan Chris on voittanut yli $4 000 000 dollaria WSOP:ista yksinään!
Vuoden 2006 maaliskuussa Ferguson toidisti jälleen olevansa yksi maailman parhaista pelaajista. Hän tuli toiseksi 64 huippupelaajan Heads-Up Poker Championshipissä.
Chris on jälleen palannut myös internet pokerin pariin. Hän on auttanut suunnittelemaan FullTiltPokerin ohjelmiston sekä auttaa sivustoa matkallaan ykköseksi. Hän yrittää pitää huolen siitä että asiakkaat saavat pelata parhaalla ohjelmistolla kun tulevat FullTiltPokerin asiakkaiksi.
Hänen taitonsa korttien kanssa ei jää pelkästään pokeripöytään. Hän on hyvin tunnettu siitä että osaa katkaista porkkanan heittämällä pokerikortin sen lävitse. Tästä löytyy myös video myöhempänä! Hän pitää myös paljon tanssimisesta sillon kun mielessä ei ole pokeri tai vihannesten katkominen. Chris "Jesus" Fergusonista tulemme varmasti kuulemaan vielä paljon lisää! Hänet löydät pelaamasta nettipokeria FullTiltPoker.com sivustolta!