Maailmalle levisi tällä viikolla uskomattomia uutisia, kun kävi ilmi, että Chilessä loukkuun jääneet kaivosmiehet ovat yhä hengissä. Pienen reiän avulla miehille on lähetetty juotavaa ja syötävää, mutta lopullinen pelastuminen saattaa venyä aina jouluun saakka.
Asiantuntijoiden mukaan kaivosmiesten psyyke on vaarassa, sillä kuukausien oleskelu samassa porukassa, pienessä tilassa ja yli puolen kilometrin syvyydessä kiven sisässä syö varmasti kenen tahansa mieltä. Mukana loukkuun jääneiden kaivosmiesten joukossa on entinen jalkapalloilija Franklin Lobos. Miehen tyttären Carolinan mukaan kaivosmiehet tappavat aikaa kaivosvankilassaan muun muassa pokerin avulla.
- Isälläni on varmasti vaikeaa. En ole kuitenkaan huolissani hänestä. Olen varma, että hän on tyytyväinen, sillä he pelaavat paljon pokeria siellä alhaalla. Se on hyväksi mielelle, Carolina sanoo Daily Mirror -lehdessä.







