|
Englantilainen nappasi voiton Poker Millionissa
Englannin Rajish Modha nappasi voiton Ladbrokesin sponsoroimassa Poker Million -turnauksessa. Voitollaan Modha lihotti lompakkoaan 1 200 000 dollarilla. Pohjoismaalaiset olivat hyvin esillä kisassa, sillä kärkikolmikkoon kiilasi kaksi pohjolan poikaa. Norjan Claus Marcussen kuittasi kakkossijastaan 500 000 taalaa, ja Tanskan Andreas Hoivold sai kolmannesta sijastaan vaivan palkaksi 250 000 dollaria. Ennakkosuosikkina finaalipöytään lähtenyt Mel Judah jätettiin neljänneksi.
Lähde: Lehdistötiedote
|
|
Kirjoitettu
|
16.12.06 11:05
stonde
|
|
| |
|
Ruotsalainen Best Poker Ongamen verkkoon
Ruotsalaisessa omistuksessa oleva BestPoker.com siirtyy tällä viikolla B2B-verkosta Ongameen. - "Valitsimme Ongamen, koska heillä on tarjolla myös java-versio, jonka avulla asiakkaat voivat pelata suoraan nettisivulta ilman minkään ohjelman lataamista. Lisäksi heillä on paljon asiakkaitta", Best Pokerin toimitusjohtaja Henrik Persson kertoi. Ongamen johtaja Martin Lerby puolestaan suitsutti Best Pokeria, joka on suhteellisen lyhyellä aikavälillä noussut Skandinavian pelimarkkinoilla.
Lähde: Online-casinos.com
|
|
Kirjoitettu
|
16.12.06 11:46
Tahna
|
|
| |
|
Uusi pokerikiertue Suomeen tammikuussa
Full House Poker Tour aloittaa seuraavan suomalaisen pokerihain metsästyksen tammikuussa. Pokerilehden ja Parbetin järjestämä kiertue on täysin ilmainen, mutta voittajalle on kuitenkin luvassa 9 000 euron arvoinen paikka European Poker Tourin ensi vuoden päätapahtumaan. S-ryhmän ravintoloissa käytävissä turnauksissa pelataan läpi yhdeksän kymmenen hengen pöytää ja jokaisen pöydän voittaja selviytyy paikkakunnan välieriin. Välierien voittajat lunastavat paikan Helsingissä pelattavaan finaaliin.
Kiertue starttaa Mikkelistä 10. tammikuuta.
Lähde: Pokerilehti.fi
|
|
|
| |
|
Party Poker toipumassa kolauksestaan
Party Pokeria pyörittävä PartyGaming kertoi tiedotteessaan, että yhtiön omistaman pokerihuoneen suosio on kasvamassa jälleen. Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin allekirjoitettua nettipokeria koskevan lain markkinoiden ykkösnimi Party Poker menetti suuren osan asiakkaistaan. Huonoimmillaan pokerihuone tuotti päivässä 637 000 dollaria. Lokakuun romahduksen jälkeen Party Poker on kuitenkin noussut 721 000 dollarin päivittäistuloihin.
Yhdysvaltalaispelaajien jätettyä Party Pokerin suurin osa pokerihuoneen pelaajista tulee tällä hetkellä Euroopasta, Lähi-idästä ja Afrikasta.
Lähde: Pokersourceonline.com
|
|
|
| |
|
Antonius putosi WPT-turnauksesta, Wahlroos jatkoon
Suomalaisammattilaisen Patrik Antoniuksen urakka World Poker Tourin osakilpailussa Las Vegasin Bellagio-kasinolla päättyi heti avauspäivänä. Antonius työnsi kaikki 29 000 merkkiään keskelle akkaparilla, mutta Clonie Gowen maksoi ennen floppia tulleen korotuksen kurkoparilla. Floppi, turn eikä sen paremmin riverkään antaneet suomalaiselle apuja, joten Antonius putosi turnauksesta.
Kisan toinen suomalainen, Thomas Wahlroos, jatkaa kuitenkin turnauksessa. Wahlroos on Doyle Brunson North American Poker Championshipissa sijalla 30. Merkkejä suomalaisella on 49 000. Turnauksen kärjessä pelaa Gowen, jolla on merkkejä 185 500.
Lähde: Pokerwire.com
|
|
Kirjoitettu
|
15.12.06 16:27
stonde
|
|
| |
|
Amatööri voittoon PartyPokerin Late Night Poker Mastersissa
23-vuotias brittimuusikko David Tighe vei voiton pokeriammattilaisten nenän edestä PartyPokerin järjestämässä Late Night Poker Mastersissa. Voitollaan Tighe lihotti tiliään 100 000 dollarilla. Finaalipöydässä Tighe löi toisen amatöörin, ruotsalaisen Simon Ehnen sekä Barny Boatmanin ja Marcel Lusken. Voittonsa myötä nottinghamilainen muusikko miettii jättävänsä musiikin taka-alalle, ja hän aikookin ryhtyä keskittymään pokeriammattilaisuuteen. Tighe saanokin, että voitto oli ehdottomasti hänen isoin saavutuksensa, ja mahdollistaa tulevaisuudessa osallistumisen yhä useampiin turnauksiin.
Lähde:Bluffmagazine.com
|
|
Kirjoitettu
|
14.12.06 12:58
Aki
|
|
| |
|
Pokeri suosituin hakusana Lycos.comilla
Lycos.com ilmoitti, että pokeri oli heidän hakupalvelunsa suosituin hakukohde vuoden 2006 aikana. Pokerin kasvavasta suosiosta kertoo, että vähemmän hakuja saivat sellaiset nimet kuin MySpace, RunScape, Pamela Andersson ja Paris Hilton sekä Pokemon. Suosituin miesnimi hakuvertailussa oli Clay Aiken, kun taas naisissa samaisen "tittelin" vei Pamela Andersson. Pokerin valtavasta menestyksestä kertoo sekin, että vastikään intiimejä paikkojaan vilautellut Britney Spears oli samaisella listalla vasta kymmenes, ja jäikin kauas piikkipaikan vieneen pokerin taakse.
Lähde:PokerListings.com
|
|
Kirjoitettu
|
14.12.06 12:48
Aki
|
|
| |
|
CryptoLogic solmi diilin DTDpoker.comin kanssa
Johtava internetpeliteollisuuden alalla toimiva yritys CryptoLogic on solminut kolmen vuoden mittaisen sopimuksen uuden brittiläisen DTDpoker.com -nimisen pokeriyhtiön kanssa. DTDPokerin uusi pokerihuone internetissä on nimeltään DuskTillDawn, joka siis tulee olemaan ainakin seuraavat kolme vuotta CryptoLogicin verkossa. DTDPokerilla on kovia tavoitteita tulevaisuudessa, sillä yritys aikoo muun muassa perustaa Nottighamiin Euroopan suurimman live-pokerihuoneen. Sen lisäksi DTDPokerin tavoitteena on olla ensimmäinen Ison-Britannian lisensoitu nettipokerihuone.
Lähde:Pokertelegraph.com
|
|
Kirjoitettu
|
14.12.06 12:38
Aki
|
|
| |
|
Etelä-Afrikka hyväksyy nettipokerin kansalaisilleen
Etelä-Afrikan hallitus on hyväksynyt lain, jonka mukaan internetuhkapeli on tulevaisuudessa laillista. Aiemmin vedonlyönti netissä oli maassa sallittua kunhan internetsivusto toimi maan rajojen sisäpuolella. Nettipokeri kiellettiin kuintekin lailla vuonna 2004. Uusi laki kuitenkin vapauttaa niin nettipokerin kuin muunkin uhkapelin internetissä. Laki onkin yhtäläinen entisen emämaan Iso-Britannian lakien kanssa. Etelä-Afrikan uusi uhkapelilaki saattaa astua voimaan jo ensi vuoden alussa.
Lähde:Pokerpages.com
|
|
Kirjoitettu
|
14.12.06 12:25
Aki
|
|
| |
|
Daniel Negreanu: "Kun olet voittoputkessa - keskity!"
Pokeriässä Daniel Negreanu ohjeistaa uudessa kolumnissaan, kuinka tulee toimia kun peli kulkee kuin unelma, ja kortit tuntuvat olevan täydellisesti sinun puolella. Tärkeintä hänen mielestään on säilyttää keskittyminen. Pokeriässän mielestä on olennaista, että ikinä ei pidä jättää pöytää, jota on juuri tuhoamassa. Negreanu myös ohjeistaa, että kun peli sujuu kuin rasvattu, on silloin aika käyttää muiden horjuvaa itseluottamusta hyväkseen. Kuitenkin Negraenu tähdentää, että järkevintä ei kuitenkaan ole pelata ihan mitä tahansa kortteja, vaan on muistettava, että loistavakin tuuri loppuu aina joskus. Ongelma on siinä, että ikinä ei voi tietää milloin onni kääntyy. Negreanu tähdentääkin, että pokerissa on aina keskityttävä juuri sillä hetkellä pelattavaan käteeen.
Lähde:Pokergazette.com
|
|
Kirjoitettu
|
13.12.06 17:02
Aki
|
|
| |
|
Eric Cajelais voitti Bellagion kymmenennen turnauksen
Eric Cajelais päihitti muut Bellagion World Poker Classicin kymmenennessä turnauksessa. Cajelais nettosi voitollaan 430 730 dollaria. Toiseksi sijoittui Joe Tehan (250 290$) ja kolmanneksi parhaiten korttia löi Steve Sung (125 145$).
Shannon Shor sijoittui turnauksen neljänneksi, eikä näin ollen vieläkään ole valmis luopumaan Card Player -lehden Vuoden pelaaja -pystistä. Shor sai neljännellä sijallaan 450 pistettä (71 520$) ja Vuoden pelaaja -kilpailu kiihtyy kiihtymistään. Bellagion turnauksessa on jäljellä vielä kaksi tapahtumaa. Seniors No-limit Hold´em päättyy keskiviikkona 13.12. WPC:n pääturnaus Doyle Brunson North American Poker Classic No-Limit Hold'em starttaa puolestaan torstaina 14.12.
Lähde:Cardplayer.com
|
|
Kirjoitettu
|
13.12.06 15:09
Aki
|
|
| |
|
Britit dominoivat European Poker Awardseissa
Viime viikonvaihteessa jaetut European Poker Awards -pystit matkasivat Isoon-Britanniaan. Saarivaltakunnalle Awardsit olivat huikea menestys. Vain Vuoden tulokkaan -pysti ei matkannut Engalantiin. Ranskan Euro Finals of Poker -turnauksen yhteydessa jaetuista palkinnoista oli kamppailemassa myös suomalaisia, kun Tiina Korpela ja Sirkka-Liisa Rinta olivat ehdolla vuoden kasinotyöntekijäksi.
European Poker Awards 2006:
Vuoden tulokas
Mats Iremark - Ruotsi
Vuoden kovin turnaussuoritus
Vicky Coren - Englanti
|
|
Kirjoitettu
|
13.12.06 14:57
Aki
|
|
| |
|
Phil Hellmuth tarjoilee nettipokeriopetusta
Phil Hellmuth, kymmenen kertaa World Series of Poker -tittelin voittanut pokeriammttilainen pistää pystyyn nettipokerikurssin. Phil Hellmuth White to Black Belt -niminen kurssi perustuu vyöasteikolle samoin kuten monissa taistelulajeissa. Valkoisen vyön opetuskokonaisuus maksaa yhteensä 14.95 dollaria, kun taas mestaritason mustan vyön opetuspaketista saa pulittaa 79.95 taalaa. Kurssille halukkaat lataavat netistä Hellmuthin opetuspaketin, joka löytyy amplify.comista. Samainen nettisivusto tuottaa myös muita pokeriaiheisia opetuskokonaisuuksia. Muun muassa taikuri Antonio Esfandiari antaa mahdollisuuden opiskella aggressiivisa pelityyliä.
Lähde:Cardplayer.com
|
|
Kirjoitettu
|
13.12.06 14:45
Aki
|
|
| |
|
Nettiuhkapelibisnes kasvaa huimiin sfääreihin
Merril Lynch on hiljattain julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan nettiuhkapelibisnes kasvaa tulevaisuudessa huimiin sfääreihin. Lynchin mukaan vielä tällä hetkellä uhkapelibisnes virtuaalimaailmassa on vielä lapsen kengissä, jos vertaa sitä siihen, mitä se tulee jatkossa olemaan. Hänen mukaansa vuoteen 2015 mennässä nettiuhkapelureista lypsettävän bisneksen hinta vuodessa on noin 528 miljardia dollaria. Tällä hetkellä nettikasinoista saatavat tulot liikkuvat vuosittain noin 12 miljardissa dollarissa, mutta jos Lynchiä on uskominen, niin kasvuvauhti tulee olemaan huikea.
Lähde:Casinogamblingweb.com
|
|
Kirjoitettu
|
12.12.06 19:57
Nikke
|
|
| |
|
Brittijalkapalloseurojen pelipaitojen mainokset syyniin
Ison-Britannian jalkapalloseuroista Aston Villa, Tottenham, Middlesbrough ja Blackburn saavat ison osan mainostuloistaan uhkapeliyrityksiltä, sillä heidän pelipaidoissaan on uhkapelialan mainoksia. Nyt kuitenkin Ison-Britannian hallitus haluaa tutkia asian, koska tämän hetkiset lainpykälät sanovat, että ei ole sallittua mainostaa nettisivuja, jos ne houkuttavat lapsia ja nuoria pelaamaan. Kuitenkin esimerkiksi Tottenhamin edustaja Daniel Levy pitää kyseistä tutkintaa typeränä, sillä hän vertaa nettisivujen mainostamista loton markkinointiin, joka on maassa täysin vapaata riistaa. Levyn mielestä pelaajien paidoilla ei ole mitään tekemistä mahdollisen lapsen peliriippuvuuden kanssa.
Lähde:Online-casinos.com
|
|
Kirjoitettu
|
12.12.06 18:25
Aki
|
|
| |