 |
|

27.09.07, 08:14
|
|
|
|
Leijonan kita
Tänään alkaa sarja joka toivonmukaan antaa hyvät naurut:
Lainaa:
|
Leijonan kita on uusi viihdeohjelma, jossa viisi pääomasijoittajaa on valmiina laittamaan likoon satoja tuhansia euroja omia rahojaan, jos joku pystyy vakuuttamaan heidät oman liikeideansa ainutlaatuisuudesta. Leijonat tapaavat lukuisia hakijoita, jotka esittelevät mielenkiintoisia keksintöjään ja liikeideoitaan. Jos liikeidean kehittäjät saavat rahoittajat kiinnostumaan ideastaan, ryhtyvät osapuolet kaupankäyntiin unelmasta. Sarjan Leijonat ovat Eurokankaan omistaja Kaija Ward, Maskun ja Ideaparkin omistaja Toivo Sukari, Tokmanni-konsernin omistaja Kyösti Kakkonen, Taloustutkimuksen ja Suomen Lehtiyhtymän omistaja, kansanedustaja Eero Lehti sekä design- ja brändiasiantuntija Lisa Sounio. Sarjan juontaa Anna Sorainen. Tuotanto: FremantleMedia Finland Oy.
|
Saa nähdä mitä jengi on keksinyt 
|

27.09.07, 15:38
|
|
|
Pitänee kattoo, kuulostaapa kivalta 
|

27.09.07, 20:16
|
|
|
Ei jessus mitä ideoita. Palkinnon veti kyllä toi lukulaite. No offense, mutta kuka helvetti tuollaisen ostaisi?  Ja kundi halus millin?
Yritykset varmasti haluaa käyttää lukulaitetta esitykseen powerpointin sijaan.. 
|

27.09.07, 20:31
|
|
|
Ei kerpele unohtu !
Piditkös? Oliko minkälaisia ideoit?
|

27.09.07, 20:44
|
|
|
Lainaa:
Originally Posted by d1ddy
Ei kerpele unohtu !
Piditkös? Oliko minkälaisia ideoit?
|
Lähinnä viihdearvoa tossa on, niinkään hyviä ideoita ei tohon jaksoon mahtunut.
Tässä lyhkäisyydessä:
- Nainen halusi perustaa jonkun taidepajan. Halusi 40k rahaa mutta ei löytynyt mitään ideaa rahan tekemisestä.
- Mies oli keksinyt halvan istuimen joka sopii massatapahtumiin. Äijä oli puuhannut sitä 10 vuotta mutta ei ole saannut siitä mitään aikaseks. Leijonat lähti mukaan 51% osuudella. Ei mikään bisnesmies.
- Joku mehuja valmistava lappalaisyritys halusi rahaa laajentaakseen toimintaa. Nainen ei kertonut mitään faktaa ja meinasi mennä koko tilaisuus sivunsuun. Lopuksi ei meinannut suostua 51/49 jakoon ja meinasi mennä homma puihin. Tuli järkiinsä ja leijonat lähti 100k:lla mukaan.
- Sitten oli vielä se kirjanlukemiskone joka oli omaa luokkaansa

|

27.09.07, 20:47
|
|
|
Minä pyydän miljoonan lukemistelineeseen joka oli sitä varten jos ei jaksanut pitää kirjaa kädessään...
No siis mielestäni tuo oli huono, koska siinä oli noi ideat vaan huonoja. Ei ollenkaan viihdyttävää.
|

27.09.07, 20:54
|
|
|
Lainaa:
Originally Posted by Silens
Minä pyydän miljoonan lukemistelineeseen joka oli sitä varten jos ei jaksanut pitää kirjaa kädessään...
No siis mielestäni tuo oli huono, koska siinä oli noi ideat vaan huonoja. Ei ollenkaan viihdyttävää.
|
Kyllä mä tolle lukemistelineelle ainakin nauroin aika hyvin 
|

27.09.07, 21:00
|
|
|
Oli kyllä hyvä alotusjakso. Tulen seuraamaan sarjaa tulevaisuudessa.
Itse lämpenin Kuusenkerkkäjuomalle. Tosin tommosella katteella pitäs saada aikaan muutakin pelkkää pikkuvoittoa, ja aika hataralla pohjalla tosiaan ollaan jos ei tiedä senhetkistä pullomyyntiä ja omia tunnuslukujaan 
|

27.09.07, 21:04
|
|
|
Lainaa:
Originally Posted by Chef79
Oli kyllä hyvä alotusjakso. Tulen seuraamaan sarjaa tulevaisuudessa.
Itse lämpenin Kuusenkerkkäjuomalle. Tosin tommosella katteella pitäs saada aikaan muutakin pelkkää pikkuvoittoa, ja aika hataralla pohjalla tosiaan ollaan jos ei tiedä senhetkistä pullomyyntiä ja omia tunnuslukujaan 
|
Joo tossa huomaa kyllä että voi löytyä hyviä ideoita mutta se ei välttämättä tarkoita että bisnesajattelu löytyisi samasta kopasta 
|

27.09.07, 21:06
|
|
|
Nyt pitää kuitenkin muistaa, että vaikka monet yhteisössä olevat tienaavat osaamisellaan huikeaa tienestiä, suurin osa ihmisistä elää normaalissa ympäristössä jossa rahaa ei tule helposti.
Tuollainen 100 000e on iso raha yritystoimintaan ja sitä tärkeämpi juttu on saada kovan luokan bisnesammattilaiset rakentamaan yrityksestä menestystä.
Kieltämättä minuakin huvitti miljoonan euron hintalapulla liikkunut kirjatelinepappa, mutta esimerkiksi viiniporukka teki fiksusti kun antoi pääosakkuuden ammattilaisille, siitä 100 000e saaden 
|

27.09.07, 21:09
|
|
|
Lainaa:
Originally Posted by jackie11
Nyt pitää kuitenkin muistaa, että vaikka monet yhteisössä olevat tienaavat osaamisellaan huikeaa tienestiä, suurin osa ihmisistä elää normaalissa ympäristössä jossa rahaa ei tule helposti.
Tuollainen 100 000e on iso raha yritystoimintaan ja sitä tärkeämpi juttu on saada kovan luokan bisnesammattilaiset rakentamaan yrityksestä menestystä.
Kieltämättä minuakin huvitti miljoonan euron hintalapulla liikkunut kirjatelinepappa, mutta esimerkiksi viiniporukka teki fiksusti kun antoi pääosakkuuden ammattilaisille, siitä 100 000e saaden 
|
Toi on ihan totta. Ja mietin just itsekkin että noille on melkein tärkeämpää saada noi "innolla" mukaan kuin noi rahat. Niiden bisnestaju ja työkalut on jotain aivan muuta kuin käpymarjojen myyjillä tai lukemistelineitä valmistavalla papalla 
|

27.09.07, 21:30
|
|
|
|
Arvatkaa räjähtääkö tuo Korpihilla Ky:n myynti tuon pelkän sen saaneen julkisuuden takia, KYLLÄ.
|

28.09.07, 06:23
|
|
|
|
Ihan mielenkiintoinen ohjelma kyllä, tosin varmaan aika pitkälle ohjelman pointti tuli jo selville tässä jaksossa. Nämä sijoittajat lähtevät siis mukaan vain 51% enemmistöllä ja that's it, menee aika kuivaksi jos joka jakso on samanlaista vänkäämistä tosta prosenttiosuudesta. Tietty mielenkiintoa pitää yllä noi ideat mitä immeiset sinne tulee esittämään... Plussan puolelle meni ja todnäk seuraan jatkossakin.
|

28.09.07, 08:27
|
|
|
|
itsekin seuraan jatkossa tätä sarjaa. Varmaan valittu huolella isosta materiaalista, mitä näytetään.
|

28.09.07, 09:13
|
|
|
|
Lyön vaikka vetoa, että se kirjateline-pappa oli otettu mukaan ihan vaan viihteen vuoksi. Kyllähän sen nyt idioottikin tuotantoryhmässä tajuaa ettei tuolle keksinnölle kukaan anna edes 1000 euroa.
Pappa ihan pokkana pyytämässä miljoonaa euroa, että saataisiin tuote jo joulumyyntiin..10 miljardille ihmiselle..heh heh
Repeilin myös sille kuusenkärkkä pariskunnalle. Ukko ei puhunut mitään ja nainen toisti vaan omaa nimeään ja sitä "tuota noin" ja vetosi liikesalaisuuteen. Kyllähän minä sen periaatteessa ymmärrän ettei halua kertoa summia, koska siinä vaiheessa ostajat alkavat aika pahasti tinkimään jos heidän kate on selvillä, mutta pitäisi varmaan tuo puoli ottaa huomioon jos tulee tv-ohjelmasta sitä rahaa kerjäämään.
En kyllä tiedä oliko se 51 prosentin antaminen noille hamppareille ihan järkevää.. Varmasti myyntikanavat aukeavat, mutta tuskin ajattelevat toimintaa ihan kovin pitkällä tähtäimellä eli kun on jossain vaiheessa mahdollista myydä koko paska vaikka venäläisille uusrikkaille niin kivasti se sillä 51 prosentilla lähtee. Siinä saa hillamarjatäti lähteä opettelemaan venäjää tai etsiä itselleen uuden uran 49 prosentin tuotoilla jos pullottamo päätetään siirtää siperiaan keskelle kuusimetsää halvempien tuotantokustannusten perässä.
|

28.09.07, 12:17
|
|
|
Niinpä! Saattaahan se olla että Kuusenkerkkä on halvempaa Siperiassa kuin Riisitunturilla  Siinä sitten mennään Siperiaan juomaa valmistamaan ja venäjää opettelemaan.
|

28.09.07, 15:37
|
|
|
Ehkä sille naiselle tekisi vain hyvää mennä oppimaan vähän bisnestä siperian metsiin  Sehän voisi olla oikea elämys 
|

30.09.07, 21:43
|
|
|
Lainaa:
Originally Posted by LimeSoda
En kyllä tiedä oliko se 51 prosentin antaminen noille hamppareille ihan järkevää..
|
Riippuu varmaankin aika pitkälle yrityksestä. Aika monen yrittäjän "haave" on kuitenkin sen yrityksen myynti hyvällä voitolla, ja siihen saattaa nuo "hampparit" tarjota oivan mahdollisuuden. Jos taas kyse on omasta "elämäntyöstä", en kyllä päästäisi ketään ulkopuolista enemmistö-osakkaaksi.
|

04.10.07, 10:59
|
|
|
|
Näin eilen mainoksen tän päivän jaksosta. Alkavat leijonat pikkasen nahistelemaan keskenään, jos mainos pitää paikkansa. Syynä oli johonkin liikeideaan mukaan tulo. Toinen halusi 50/50 osuudet satsaukseen ja toinen halusi satsata vähemmän.
|

04.10.07, 11:01
|
|
|
Joo vaikutti siltä että vois olla hyvä jakso tulossa  Pitää katsoa 
|

04.10.07, 19:48
|
|
|
Ketkä katsovat Leijonan Kitaa? Mielestäni aika hauska toi tyyppi joka ei muistanut oman tuotteensa nimeä 
|

04.10.07, 20:06
|
|
|
Tuli katottua nyt ekaa kertaa, ihan hyvähän toi oli noi ei vissiin suostu alle 50% omistuksiin? Helppohan se on vetää kun sanoo että yli 50% meille tai ei mitään, ja sit pisti silmään että sille kortti/paita/huumori äijälle olivat suht törkeitä 
Ja ne puhu sillekkin vaan kokoajan niistä koirapaidoista, varmasti ois kaikenlaista muuta pikkukivaa keksiny  Tosin 200k sille ehkä vähänliikaa, se idea ois parempi ehkä vaan suomen markkinoille, ulkomailla tuskin menestyy.
|

04.10.07, 20:31
|
|
|
|
Kyse on kumminkin varmaan tälläisen ''miljoona'' bisneksen etsimisestä. Mielestänikään ei oikein suuria tuottoja saada koira paitoja myymällä. Toki tuottoa, mutta tuskin näille leijonille sopivaa.
|

04.10.07, 20:32
|
|
|
Lainaa:
Originally Posted by Silens
Toki tuottoa, mutta tuskin näille leijonille sopivaa.
|
No juu näinhän se on, mutta muuten omasta mielestäni ihan hyvä idea tällä miekkosella 
|

04.10.07, 21:04
|
|
|
Voi perkele,taas se jäi näkemättä..oli niin hektiset pelit päällä et unohtu..oliko mitään "hyviä" ideoita? 
|

04.10.07, 21:10
|
|
|
|
joo ite olin töissä ja missasin. Minkälaisia ideoita?
|

04.10.07, 21:31
|
|
|
Lainaa:
Originally Posted by d1ddy
No juu näinhän se on, mutta muuten omasta mielestäni ihan hyvä idea tällä miekkosella 
|
ei kovin hyvä idea myydä t-paitoja koirakuvalla 24.90€ kpl.
markkinat ym. halpakaupat on noita täynnä 8 eurolla
mies meinas myydä jälleenmyyjille t-paitoja 13€/kpl. jälleenmyyjä myis siis 24.90€/kpl paitoja,siitä maksaa verot ym kulut niin paska idea jälleenmyyjälle.ei noita kukaan ota myyntiin tuohon hintaan/tuottoon.
|

04.10.07, 21:55
|
|
|
|
Hmm, itse kyllä saan ostettua tuollaisia paitoja kirppikseltä johonkin 5 euroon. Mutta ei tuossa nyt huono idea ollut, ottaa huomioon että myi paljon muitakin kun koira t-paitoja. Ei tolla miljonääriksi tule, mut voi tolla rahaa tulla.
|

04.10.07, 21:59
|
|
|
|
Itse en ymmärtänyt, että miksi ne siltä laatikon tekijältä halus 80 prossan osuuden. Kun kaikki lähti mukaan niin olisi ollut ukkeli vaan tiukkana ja antanut sen 51%, mitä ne muiltakin on vaatinut.
|

04.10.07, 22:22
|
|
|
Lainaa:
Originally Posted by odir77
Itse en ymmärtänyt, että miksi ne siltä laatikon tekijältä halus 80 prossan osuuden. Kun kaikki lähti mukaan niin olisi ollut ukkeli vaan tiukkana ja antanut sen 51%, mitä ne muiltakin on vaatinut.
|
sehän kokeili ensin "annatko 60% ja sai sen 3 sekunnissa ja tottakai liikemies huomaa heti,että enemmänkin irtoaa,kun ei edes miettinyt pahemmin,kohta kysyi "annatko 80%" ja kaveri anto lähes silmää räpäyttämättä
heikoilta on aina viety liikemaailmassa tuhkatkin munista.
|
 |
|
| Työkalut |
|
|
| Valikko |
Linear Mode
| |