mulla on rotikka ja labbis,myös 2 lasta (7 ja 8v.) ja on monella tutullakin kun tunnen paljon rotikoiden kasvattajia .ei koskaan ole sattunut mitään pienintäkään.
koirissa voi olla piilevää mielisairautta siinä kuin ihmisessäkin. jos luetaan iltalehteä niin useammin ihminen tappaa jopa lapsen/perheensä kuin koira.
suomessa tapetaan/murhataan n.150 ihmistä vuodessa ja niistä on koirien tekemiä 1 niin tuosta voi laskea jo sen kumpia pitää "pelätä" enemmän..
tähän voin Nikke soveltaen sanoa " en ymmärrä kuinka aikuista ihmistä tämän tilaston mukaan pidetään samassa asunnossa pienten lasten kans"
lapsia murhataan suomessa vuosittain n.10 ja niistä on ihmisen tekemiä 9-10 per vuosi.
tuossakin pitäisi selvittää mitä on tapahtunut: lapsi satuttanut koiraa jotenkin vaikkapa leikin yhteydessä tms.?
rotikka kun puraisee kaulasta on se henki pois aikuiseltakin.
jokainen joka on paininut leikilläänkin rotikan kanssa,tietää minkalaiset voimat kyseisellä koiralla on leuoissa ja niskassa.
kyseinen rotu voi 80 kiloista miestä riepotella aikuisena mennen tullen.siksi koira onkin koulutettava hyvin.(ei pieksämällä henkihieveriin kuten jotkut luulee,silloin koirasta juuri tuleekin arvaamaton vaikka se kunnioittasikin omistajaa)
eikä pieniä lapsia jätetä koskaan ison koiran kans kahdestaa jos koira ei ole kytkettynä,meillä on esim .kotona sisällä häkki jonne koirat voi laittaa tarvittaessa "jäähylle" kun meno alkaa olemaan liian riehakasta.